sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Mennään hiljaa markkinoille

Markkinahulinaa aamusta iltaan

Yksi niistä harvoista paikoista, joissa siedän hälinää, väenpaljoutta, tungosta ja jonottamista on toriaukio markkinapäivänä. Kiireetön pujottelu ihmisvilinässä, värikkäiden myyntikojujen ihailu ja pienten - tai miksei vähän isompienkin - ostosten tekeminen taivasalla on itseasiassa varsin mukavaa puuhaa. Torimyyjät huutelevat kilvan tarjouksiaan, ihmiset pysähtyvät juttelemaan ostosten lomassa tuttujen ja tuntemattomien kanssa, mummot etuilevat muina miehinä, joku pihistää (tarpeeseensa) vaivihkaa mehukkaan omenan, joku tulee vedetyksi nenästä saaden pussiinsa osittain pehmenneitä paprikoita.


Vesi nousee kielelle: salamimakkaroita, juustoja ja oliiveja


Omenoita, kastanjoita, pähkinöitä ja kasviksia

Markkinoilta ei voi ostaa terveyttä, rakkautta tai nuoruutta, mutta melkein kaikkea muuta sieltä sitten löytyykin: vihanneksia, hedelmiä, tuoretta lihaa ja kalaa, leipää, juustoja, leikkeleitä, makeisia, leivonnaisia, vaatteita alusvaatteista päällystakkeihin, kenkiä, laukkuja, keittiötarvikkeita, pesuaineita, lankaa ja nappeja, verhoja, pöytäliinoja, pyyhkeitä, huulipunaa, kynsilakkaa, hajuvesiä, leluja, pölynimureita, vessapaperia, hiusharjoja, pimpuloita ja pampuloita...  Ja niin edelleen ja niin edelleen. Mitä ei löydy, sitä ei luultavasti tarvita. Markkinat tarjoavat myös oivallisen mahdollisuuden täyttää jo muutenkin pulloillaan olevat kaapit ja laatikot kaiken maailman härpäkkeellä ja turhakkeella (nimimerkeillä "Kokemusta on" ja "Kun halvalla sai"). Jos viitsii penkoa ajan kanssa ja sattuu paikalle oikeaan aikaan, ostoskassit voivat täyttyä myös todellisista löydöistä. Etenkin Torinon keskustassa sijaitsevilta "hienomman väen" markkinoilta voi napata mukaansa trendikkäitä ja laadukkaita merkkituotteita.


Vaate- ja laukkutarjontaa


Kukkia ja käyttötavaraa


Alusvaatekojulla pähkäilyä. Mitähän Alessandro tuumaisi,
jos ostaisin puuterin värisen korsetin tai maksikokoiset mamma-alkkarit???


Olen nykyään hyvin satunnainen markkinakävijä, vaikka lähimmät markkinat järjestetään joka lauantai vain noin viiden minuutin reippaan kävelymatkan päässä kotoani. En tiedä, missä myydään laadukkainta tai edullisinta (kojujen eteen muodostuvista ihmisryppäistä voi toki päätellä jotakin) enkä muista koskaan, missä mikin koju sijaitsee. Vaeltelenkin usein päämäärää vailla pysähdellen ostamaan hetken mielijohteesta mitä milloinkin ja mistä milloinkin. Markkinoilla kiertely merkitsee minulle leppoisaa ajanvietettä ja ei niin kovin tarpeellisia heräteostoksia: viikottaiset ruokaostokset ja vaatehankinnat tulee tehtyä isoissa supermarketeissa ja erikoisliikkeissä.


Markkinalöytöjä: melkein itsestään siliävä pöytäliina ja
sohvan käsinojaan kiinnitettävä kaukosäädinten pidike


Heräteostoksia: näiden tyynyliinojen veikeät pöllöt ovat saaneet
jäädä huhuilemaan laatikon pohjalle

Eilen istutin Kimin rattaisiin ja lähdin käymään pitkästä aikaa lähimarkkinoilla. Ilma oli kuin morsian: säkenöivän aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin. Poika istui - kumma kyllä - hyvin tyytyväisenä rattaissaan ja minä sain kerrankin kierrellä ja katsella kaikessa rauhassa. Ostoskassiini kertyi tällä kertaa pari kiloa appelsiineja, vähän tuoretta leipää ja roppakaupalla iloista mieltä. Seuraavan kerran aion käydä markkinoilla - jollen aikaisemmin - joulun alla. Tiedän löytäväni sieltä silloin jotakin sellaista, mitä täältä on muutoin vaikea löytää: todellista joulun tunnelmaa!

lauantai 5. marraskuuta 2016

Historian havinaa

Jos joku on sattunut torkkumaan historian tunneilla (minä - valitettavasti - 50 %:sti) tai unohtanut oppimansa nykyajan tietotulvan keskellä (minä loput 50 %), pieni ja pikainen kertaus lienee paikallaan. Romanovit olivat vuodesta 1613 vuoteen 1917 Venäjää yhtäjaksoisesti hallinnut aatelissuku. Heidät syrjäytettiin vallasta vuonna 1917: helmikuun vallankumouksessa vallan kahvaan tarttui Venäjän väliaikainen hallitus ja lokakuun vallankumouksessa bolševikit, jotka perustivat Venäjän neuvostotasavallan. Maanpakoon lähtenyt keisarillinen perhe  - Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II vaimoineen, lapsineen ja palvelijoineen - teloitettiin julmasti ja ilman oikeudenkäyntiä Jekaterinburgissa heinäkuun 17. päivän vastaisena yönä vuonna 1918.


 Saffaronen linnan uljas julkisivu

Vanha tarina kertoo, että isäni (jota kutsumme leikkimielisesti keisariksi) suvussa virtaa tilkkanen Romanovien aatelisverta. Siis myös minä olen tämän tarinan mukaan osaksi siniverinen. Koska en ole muutoin päässyt nauttimaan aateliston erioikeuksista, on kohtuullista, että saan, jollen asua, niin ainakin työskennellä arvolleni sopivassa, ylhäisessä ympäristössä. Työpaikkani sijaitsee 1600-luvulta peräisin olevassa Saffaronen linnassa (Castello di Saffarone), jossa vaikuttaa hiljattain leskeksi jäänyt, ylväs ja suoraryhtinen kreivitär. Linna komeilee huonomaineisessa kaupunginosassa vilkasliikenteisen kehätien ja Torinon suurimman kaupunkipuiston, Parco della Pellerinan välissä, paksua savua sylkevän tehdaskompleksin ja terrorismin uhreiksi joutuneiden poliisien mukaan nimetyn "Lorusso e Cutugno" -vankilan naapurissa.



Näkymä linnan sisäpihalta



Linnan kauniita yksityiskohtia


Kun käännytään pääväylältä linnaan johtavalle kapealle, jalopuiden reunustamalle sivutielle, on kuin tulisi toiseen maailmaan. Ruuhkaliikenteen melut ja suurkaupungin katkut tuntuvat jäävän kuin taikasauvan iskusta jonnekin hyvin, hyvin kauas. Oravat loikkivat iloisesti paksurunkoisten tammivanhusten lomassa, pikkulinnut livertävät ja huuhkajat huhuilevat. Metsän siimeksessä saattaa vilahtaa fasaani. Kesäisin läheiselle niitylle tuodaan lehmiä ja lampaita laiduntamaan. Karjankellojen kilkatus on musiikkia korville ja terapiaa liikenteessä riekaloituneille hermoille. Linnan puutarha on aina hoidettu ja viimeistelty: siitä pitää huolen kumara ja oudonpuoleinen vanha ukonkäppänä, joka asuu yksin linnan alakerrassa olevassa hämärässä, tunkkaisessa asunnossaan. Linnassa on oma viehätyksensä kaikkina vuodenaikoina: kun lumiharso peittää maan, kun kirsikankukat kukkivat, kun suvi on suloisimmillaan, kun syysillat pimenevät ja saavat uskomaan linnan kummituksiin...


Näkymä linnan pääportille



Linnan puutarhan syyshehkua

Kuten aiemmassa postauksessa jo kerran totesinkin: kaikki kaunis päättyy aikanaan. Vuodenvaihteessa työpaikkani muuttaa "dalle stelle alle stalle" ("tähdistä talleihin"): historiaa huokuvista, romanttisista linnamaisemista keskelle karunpuoleista teollisuusaluetta. Mutta ei mitään pahaa, jollei jotain hyvääkin! Työmatkani lyhenevät ja bensakuluni pienenevät melkein puolella ja sehän on ihan kuin saisi tuntuvan palkankorotuksen (jollaisesta saan muutoin kaiketi vain unelmoida)! Ajan ja hermojen  säästyminen on sekin luettavissa tietynlaiseksi työsuhde-eduksi. Uudet toimitilamme ovat sen lisäksi aika edustavat ja niiden lähellä sijaitsee leipomo, josta saa kuulemma ihan törkeän hyviä leivonnaisia! Niillä voin lohduttautua Saffaronen taianomaista linnaa ikävöidessäni.


Tästä ovesta pujahdan sisään, kipitän raput ylös, toivotan hyvät huomenet taulun ylväälle aatelisherralle ja painun vähemmin aatelisiin hommiini.