Elokuu on autioittanut Suomen lomareissumme aikana asuinkaupunkini: tyhjentänyt leikkipuistot lasten naurusta, sulkenut kauppojen, liikkeiden ja kahviloiden ovia, lakaissut teollisuusalueen prostituoidutkin pois vakiopaikoiltaan. Vain muutamat seisovan kuumuuden uuvuttamat jalankulkijat, ohi pyyhkäisevät autot ja kaupunkipulujen rujo parvi kertovat, että kaupungissa on vielä elämää. Kaikki kynnelle kykenevät ovat lähteneet pakoon hautovaa hellettä, joka kastelee kainalot ja liimaa housut nihkeästi kiinni takamukseen.
Luonnon hiljaisuus on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Kaupungin hiljaisuudessa on jotakin aavemaista, surumielistä, ja ahdistavaa. Ainoa positiivinen puoli on, että elokuu on tyhjentänyt kaiken muun lisäksi myös autot ja rekat maanteiltä. Poissa ovat loputtomat ruuhkajonot pakokaasupilvineen ja äkäisine torven töötötyksineen. Poissa ovat kytkimen nytkytykset, riekaleiset hermot ja revityt pelihousut. Voi painaa enemmän kaasua kuin jarrua. Ehtii ajoissa perille, joskus jopa liian aikaisin. Ylellisyyttä voi löytää joskus yllättävän arkisista asioista!
Mutta kaikki kaunis loppuu aikanaan. Lomat päättyvät, ihmiset palaavat, maantiet täyttyvät, pinnat kiristyvät. Uumoilen, että jo ensi viikolla eräästä pienestä, nälkävuosia pidemmän jonon jatkeena matelevasta Fiat Pandasta kuuluu kunnon suomalainen perkele. Oikein monta kertaa ja oikein monella ärrällä.
Kiitos kannustavasta kommentistasi, Heli! Hyvää loppukesän jatkoa!
VastaaPoista