Ulkosuomalaisen ulinoita ja pulinoita: Tosi hyvä haarukka

Kotikeittiön antimia 1: jättikatkaravun pyrstöjä

Jos sinulle sanotaan Italiassa, että "sei una buona forchetta" (olet hyvä haarukka), ota se suurena kohteliaisuutena. Se tarkoittaa, että sinulle maistuu ruoka ja sitä italialaiset arvostavat. Saapasmaan kansa suhtautuu ruokaan rakkaudella, intohimolla ja, mitä tulee italialaiseen keittiöön, myös suurella ylpeydellä. Sanotaan, että italialaiset eivät syö elääkseen vaan elävät syödäkseen - hyvin, runsaasti, kiireettömästi nautiskellen. Ja mielellään hyvässä seurassa: ravintoloissa, pizzerioissa ja trattorioissa näkeekin usein pitkien pöytien ääreen kokoontuneita iloisia ja meluisia seurueita.

On mahdoton tehtävä kuvailla italialaista ruokakulttuuria muutamalla rivillä. Parhaimmillaan se on taidetta, josta nauttivat kaikki viisi aistia. Se on makujen ja värien sensuelli "mambo italiano". Se on kattaus, johon luontoäiti kantaa selkä vääränä runsaita antimiaan ja jota Italian eri alueet maustavat lukemattomilla erikoisuuksillaan. Se on tapa, jolla ruoka valmistetaan, asetellaan lautaselle ja tarjoillaan: luovuudella, huolella ja yksityiskohtia vaalien. Siten, että vaatimatonkin ateria saadaan näyttämään ja maistumaan juhla-aterialta. Se on tomaatti, joka taipuu tuhansiksi makuelämyksiksi. Se on pasta, jolle on annettu lukemattomia rooleja makujen näyttämöllä. Se on vesipuhvelin maidosta valmistettu mozzarellajuusto, joka sulaa suussa kuin varkain. Ja se on oliivi, joka ei ole ollenkaan niin oksettava kuin mitä lapsena luulin. Ed altro ancora. Ja paljon muutakin. Se on jotakin, mitä ei voi sanoin täysin selittää. Se täytyy kokea. Paikan päällä.

Kotikeittiön antimia 2: apulialaista mozzarellaa ja luomutomaatteja

Muistan lapsuudestani perunapiirakan, josta en tykännyt ja jonka hautasin salaa (loppujen lopuksi en kovin salaa, koska jäin rikoksestani kiinni) kotipihan hiekkaan. Ja oksettavan oliivin, jonka mukelsin pitkin hampain nikotellen Garda-järven lomareissulla vain, koska äitini sanoi tuolloin lauseen, jonka muistan vielä lähes neljänkymmenen vuoden jälkeenkin sanasta sanaan, virallispainoitteisine äänensävyineen kaikkineen: "Jos sinä sylkäiset pois oliivin, on kuin sinä sylkäisisit pois koko Italian!" Muutoin muistan olleeni "tosi hyvä haarukka" lapsesta lähtien: kaikki syötäväksi kelpaava on maistunut. Laidasta laitaan ja suurina annoksina. Tillilihasta ja läskisoossista lähtien. Lankoni Fabrizio ei liene täysin väärässä kutsuessaan minua leikkimielisesti cassonettoksi (cassonetto = jäteastia). Suursyömärin ja kulinaristin tittelitkin olen haalinut itselleni jo hyvin nuorella iällä. Kaipa sillä oli siis tarkoituksensa, kun elämä, kohtalo, sattuma tai johdatus - tai miksi sitä kukin nyt kutsuukaan - kiikutti minut juuri Italiaan, ruoan ystävien mekkaan.

Mutta siltikin. Täällä kulinaristien maanpäällisessä taivaassa minun tulee usein ikävä suomalaisia tai suomalaiseen tapaan valmistettuja ruokia: karjalanpaistia, kesäkeittoa, nakkisoppaa, keitettyjä perunoita ja makkarakastiketta, riisipiirakoita munavoilla, ruisleipää juustolla, HK:n sinisellä ja kurkkuviipaleilla, leipäjuustoa ja lakkahilloa, puolukkaista marjapuuroa, ruskeaan kastikkeeseen tehtyä pasta bolognesea, ei parmesaanijuustolla vaan - italialaisten kauhistukseksi - ketsupilla höystettynä. Toki täälläkin voi valmistaa suomalaisia herkkuja, mutta jostakin syystä niin tulee tehtyä hyvin harvoin. Aina ei tarvittavia aineksiakaan löydy. Ja vaikka löytyykin, ei se silti ole sama asia. Suomalainen ruoka maistuu parhaalta Suomessa. Ja italialainen ruoka Italiassa.

Tänään oli Kimin toinen Suomi-koulupäivä Trezzo sull'Addassa. Hauskan koulupäivän kruunasi paitsi aurinkoinen ja lämpötilaltaan lähes kesäinen sää, myös makunystyröitä hellivä lounas, jonka nautimme paikallisessa La Locanda del Colibrì (Kolibrin majatalo) -nimisessä ravintolassa. Alla olevat kuvat puhukoot puolestaan! Elämä on... Hyvänä haarukkana oleminen on... IHANAA!