Miekii viltsaan: jotain suomalaista

Pienenä tyttönä isosiskoni kysyi isältämme, mihin tämä oli menossa. Siihen isä vastasi totuudenmukaisesti: "Menen virtsaamaan" - pissalle kun oli menossa. Siskoni luuli virtsaamisen tarkoittavan jotakin erityisen mukavaa ja tokaisikin tomerasti: "Miekii viltsaan!". Siitä päivästä lähtien "miekii viltsaan" on kulkenut perheessämme hilpeyttä herättävänä lentävänä lauseena.

Olen kirjannut ylös pitkän listan aiheita, joista aion kirjoittaa ennemmin tai myöhemmin. Tällä hetkellä mikään noista aiheista ei saa tuulta siipiensä alle. Ei vaikka kuinka yritän räpytellä. Kukko ei käskien laula eikä runoratsu piiskaten laukkaa. Päätinkin inspiraatiota odotellessa vastata Pieni oliivipuu -blogista löytämääni haasteeseen. Israelissa asuva Lisay kertoi "Jotain suomalaista" -postauksessaan, mitä suomalaista hänen kodistaan löytyy ja kehotti muita ulkosuomalaisia tekemään samoin. Kiitos, Lisay! Ihana haasteesi vei minut tunteet pinnalle nostattavalle matkalle menneisyyteen ja osin myös aivan uusille ja aiemmin tutkimattomille poluille.

Italian vuosiini ja itse asiassa koko elämääni on mahtunut (liian) monta muuttoa: olen sullonut pienen, mutta vaiherikkaan elämäni pahvilaatikoihin, kasseihin ja pusseihin lukemattomia kertoja. Osa elämästäni on niissä edelleen, osa on hukkunut jonnekin matkan varrelle. Osa on Suomessa, osa Italiassa. Niin surulliselta kuin se kuulostaakin, minulla ei ole täällä asuessani (eikä kyllä - jos ihan totta puhutaan - Suomessa eläessänikään) ollut koskaan aidosti omannäköistä -ja oloista kotia. Nykyinen kotini on avopuolisoni mieltymysten mukaan maalattu ja kalustettu eivätkä meidän sisustukselliset näkemyksemme aina kohtaa. Jo valmista asuntoa on jokseenkin työlästä lähteä muokkaamaan sellaiseksi kuin haluaisi oman ihannekotinsa olevan. Pahimmassa tapauksessa edessä olisi, jos ei nyt ihan täysremontti, niin ainakin melkein! Perherauhan säilyttämiseksi annan asian toistaiseksi olla. Jotain suomalaista ja siis omannäköistä kodistani kuitenkin löytyy. Niin kuin esimerkiksi:



1

1. Helge Montenin vuodelta 1959 peräisin oleva maalaus lontoolaisesta katumaisemasta. Äitini hankki taulun kiertävältä taidekauppiaalta (oli kaiketi Monten itse) toimiessaan Kellokallion vanhainkodin johtajana Haminassa. Se on riippunut lapsuudenkotini seinällä niin kauan kuin muistan ja se on siksi minulle kovin rakas. Mutta mikä oli miehiään tämä Helge Monten? Internetistä tietoja löytyy niukasti lukuun ottamatta Suomi24-sivustolla olevaa mielenkiintoista keskustelua, johon ovat osallistuneet myös taiteilijan tunteneet tai tavanneet tai hänelle sukua olleet henkilöt. Helge Monten (1924  - 1991) oli naimaton ja lapseton, etenkin merimaisemien maalaamiseen erikoistunut taidemaalari, ajattelija, oman tiensä kulkija ja luonnonsuojelija (varsinkin Itämeri oli lähellä hänen taiteilijan sydäntään). Kiltti, vaatimaton, hiljainen ja habitukseltaan ja hajultaan lähinnä laitapuolen kulkijaa muistuttanut mies. Häntä on sanottu Suomen tuotteliaimmaksi taidemaalariksi kautta aikojen (ylsi omien sanojensa mukaan jopa 60 taulun päivätahtiin!) ja hänen kerrotaan kierrelleen - usein rahapulassa - eteläisessä Suomessa kauppaamassa taulujaan halpaan jollei pilkkahintaan. Taidemaalari ei halunnut jatkaa opintojaan Ateneumissa eikä nimeään julkaistavan matrikkeleissa. Hänen kerrotaan todenneen: "Koulutetut taiteilijat ovat opetettuja, mutta aito taide tulee omasta sydämestä".



2

2. E. Pällin (en löytänyt tästä taiteilijasta tietoja, olisikohan kuulunut kuitenkin jollakin tavalla Pällin taiteilijasukuun?) v. 1982 maalaama pieni, sievä kukkataulu, jonka sain rakkaalta äidiltäni syntymäpäivälahjaksi vuonna 1990. Taulun takana on tutulla käsialalla kirjoitettu omistuskirjoitus: "18-vuotiaalle Marika Tuulialle onnitteluksi kimppu metsien vanamoja äidiltä". Voi äiti, kuinka ikävä minulla sinua onkaan!



3

3. Liesituulettimen päällä törröttää vanha, kahdeksankulmainen kahvipurkki, johon äitini on kirjoittanut punaisella kynsilakalla "KAHVIA". Näitä purkkeja, jotka sisälsivät alkujaan Helsinkiläisen Kenia Oy:n pakkaamaa Asessorin sekoitusta, oli lapsuudenkodissani useita. Niissä säilytettiin paitsi kahvia myös Torino-sarvimakarooneja ja riisiä. Minun purkkini on täynnä kaikenlaista tilpehööriä.



4

4. Pienenä tyttönä luulin Arabian voipyttyä mummojen yöastiaksi ja ihmettelin kovasti, miksi sitä säilytettiin keittiössä. Voipytty on kaunis, myös keräilyarvoa omaava koriste-esine ja oivallinen säilytyspaikka - yllätys yllätys - kaikenlaiselle tilpehöörille. Muumimukikokoelmani on jäänyt vaatimattomaksi. Suunnitelmissani on ollut kartuttaa sitä Suomessa käydessäni (himoitsen etenkin punaista Pikku Myy -mukia), mutta ostohetkellä saituus on iskenyt ja olen tyytynyt vain hypistelemään mukeja - sen verran tyyriitä nuo lystikkäät astiat ovat. Jälkeenpäin aina harmittelen, että miksei tullut ostettua. Rahaa kun kuluu niin paljon turhempaankin.

5

5. Luulen, että jokaisen ulkosuomalaisen kodista löytyy suomalaisia tekstiilejä. Niin minunkin. Eniten tykkään Marimekon Ujo-vieraspyyhkeistä, jotka sain toissa kesänä nimipäivälahjaksi ystävältäni Jenniltä, ja Finlaysonin sinisistä elefanttilakanoista, jotka ostin Kimille raskaana ollessani. Lakanat tuovat mieleen oman lapsuuteni: minulla oli aivan samanlaiset, kun olin pieni tyttö kauan, kauan sitten.


6

6. Äitini, idearikas monitoiminainen, kävi v. 1960 Valtion askarteluopiston  askartelunohjaajakurssin. Tuolta ajalta on jäljellä monia äidin omin hyppysin väkertämiä koriste- ja käyttöesineitä. Yksi niistä on tämä sininen painokuvioitu pussukka, joka on kulkeutunut mukanani Italiaan ja joka on minulle hyvin tärkeä.



7

7. Rakastan lukea hyviä kirjoja. Rakastan lukea hyviä kirjoja eritoten omalla äidinkielelläni. Kirjahyllyssäni on jonkin verran suomalaisia ja suomenkielisiä kirjoja, aiemmin mainitsemissani pahvilaatikoissa, kasseissa ja pusseissa vielä vähän enemmän. Ostettuja, lahjaksi saatuja ja vanhempieni kirjahyllystä luvan kanssa pihistettyjä aarteita. Erityistä tunnearvoa on Kalle Päätalon Huonemiehen pojalla, jossa on kirjailijan omistuskirjoitus äidilleni ja jota äitini luki minulle ääneen, kun olin pieni koululainen. Nuo äidin kanssa vietetyt lukuhetket Kalle Päätalon lapsuusmuistojen parissa ovat painuneet pysyvästi mieleeni ja muistelen niitä kaipauksensekaisella lämmöllä.



8

8. Myös Kimi on äitinsä ja taivaassa asustelevan mumminsa tavoin kirjojen ystävä ja kiikuttaa usein Puppeja, Mörkyleitä ja Muumeja luettaviksi. Lastenkirjojen joukossa on omasta lapsuudestani säilyneitä, lahjaksi saatuja ja ostettuja niteitä. Ehkä kaikkein hellyttävimpiä ovat Pyhtään kirjaston poistomyynnistä 50 sentillä ostetut, sadoissa pienissä, pulleissa käsissä tahriintuneet ja rispaantuneet Puppe-kirjat.



9

9. Vingutin viulua (ja lauloin kuorossa ja soitin orkesterissa ja hikoilin musiikinteorian ja yleisen musiikkitiedon tunneilla) ekaluokkalaisesta ysiluokkalaiseksi Haminan Puistotalon tiloissa toimineessa musiikkikoulussa. Musiikkikoulun päättötodistuksen kovalla työllä (ja päällä) saatuani viulu vaikeni ja jäi hyllyyn keräämään pölyä: en halunnut enää edes nähdä koko soitinta, saati soittaa sitä! Ja kuitenkin tuo samainen soitin on kulkeutunut mukanani tänne Italiaan. Siihen liittyy paljon hyviä muistoja. Toiveenani on laittaa viulu kuntoon ja löytää aikaa ruostuneiden soittotaitojeni verestämiselle. Eihän sitä koskaan tiedä, ainakaan näin lama-aikoina: voin vielä joutua hankkimaan jokapäiväisen leivänkannikkani katusoittajana!



10

10. Liesituulettimen yläpuolella roikkuu Metsäliiton seinäkalenteri, jossa on kauniita kuvia suomalaisista maisemista ja josta voin luntata – jos vain muistan – ystävien ja sukulaisten nimipäivät. Kalenteri on jokavuotinen lahja isältäni. Hän saa joulun alla useita mainoskalentereita (mm. Metsäliitolta, Metsänhoitoyhdistykseltä, Pyhtään apteekilta ja Fortumilta). Yhden kalenterin hän pitää itsellään, yhden hän haluaa antaa minulle ja yhden siskolleni. Se on hänelle hyvin tärkeää ja myös siksi kalenteri pääsee kodissani näkyvälle paikalle.

Tämä on pisin postaukseni ikinä! Mitäs jos turautettaisiin sen kunniaksi oikein kunnon suomalaiset  suodatinsumpit? Tästä huushollista löytyy nimittäin ihan avaamaton paketti Pauligin tummapaahtoista Juhlamokkaa.