Pieniä ja isoja Suomi-koululaisia

Kuva 1. Isä, poika ja pikkuruinen koulureppu

Mikä saa heräämään lauantaiaamuna kukonlaulun aikaan, vaikka voisi kerrankin nukkua pidempään ja viettää muutenkin kiireettömän ja stressittömän aamun? Mikä saa ajamaan pienen taaperon kanssa lähes 400 kilometrin edestakaisen matkan saman päivän aikana, vaikka autossa istuminen ei kuulu niihin kaikkein rakkaimpiin harrastuksiin? No, mikäpä muu kuin sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla (ja hulluudella!) höystetty rakkaus Suomeen ja suomen kieleen.

 

Kuva 2. Näkymä Adda-joelle

Ulkosuomalaisena äitinä koen kunnia-asiakseni, jollen jopa ihan  kansalaisvelvollisuudekseni opettaa Kimille suomen kieltä ja tukea hänen kasvamistaan kaksikielisyyteen kaikin mahdollisin keinoin. Kohta 20 kuukautta täyttävä poika ymmärtää jo hyvin sekä italiaa että suomea ja sanoo useita sanoja kummallakin kielellä (suomeksi mm. kukka, bussi, pöksyt, auto, tyttö, poika, porkkana, kurkku, kakka, possu, kissa, pulu, nenä; italiaksi mm. mamma, papà, nonna, no, sì, pappa, buono, acqua, pizza, nanna, sporco, cacca, luce, pronto). On luonnollista, että italiankielisessä ympäristössä elettäessä ja asuttaessa suomen kieli jää - hyvästä tahdosta ja ponnisteluista huolimatta - altavastaajan asemaan. Kielien välisessä kamppailussa italia siis  voittanee, mutta - Tuntematonta sotilasta lainatakseni - hyvänä kakkosena tullee maaliin pieni ja sisukas suomi. Ainakin jos se on minusta ja jääräpäisyydestäni kiinni!

 

Kuva 3. Suomi-koulusta löytyy kivoja leikkikavereita

Hupsista! Tästä tulikin aika pitkä(piimäinen) vaikkakin ihan tarpeellinen johdatus itse asiaan. Tänään oli nimittäin meidän pikku Kimin ensimmäinen päivä Milanon Suomi-koulussa. Suomi-koulu on n. 12 000 asukkaan viehkeässä Trezzo sull'Addassa sijaitseva, kaikille sukujuuriltaan suomalaisille lapsille tarkoitettu koulu, jossa opetetaan kuutena lauantaina lukukaudessa suomen kieltä ja suomalaisuutta leppoisassa ja leikkimielisessä ilmapiirissä. Lapset on jaettu iän perusteella kolmeen ryhmään ja jokaisella ryhmällä on suomalaissyntyinen ja tietenkin suomenkielinen opettaja. Mukavan Krista-opettajan vetämässä 1 - 4 -vuotiaiden ipanoiden ryhmässä opitaan etenkin leikkien, laulujen, lorujen ja tarinoiden välityksellä. Kimin isäkin, joka kartuttaa hitaasti mutta varmasti suomenkielistä sanavarastoaan, innostui laulamaan ja leikkimään muiden mukana! Oppia ikä kaikki!

 

Kuva 4. Pieni väsynyt Suomi-koululainen

Kimi sulautui vaivatta muiden lasten joukkoon ja oli koulussa kuin kotonaan eli teki asioita oman päänsä mukaan kovaa ääntä pitäen. Osallistui ohjattuun toimintaan omalla pienen lapsen tavallaan ja tuntui viihtyvän oikein hyvin. Ja niin viihdyin minäkin. Oli mukava seurata pikkuisten touhuamista, nähdä muita suomalaisia äitejä (Annariikka, Hanna, Jenni, Marika ja Milla - muistinkohan nimet oikein ja unohdinkohan jonkun?) kuulla ja puhua omaa äidinkieltä sekä palata ajassa vuosikymmeniä taaksepäin omasta lapsuudesta tuttujen laululeikkien siivin. Miten turvalliselta tuntuukaan, että alati muuttuvassa maailmassa on vielä joitakin asioita, jotka säilyvät ennallaan vuodesta toiseen!

Väsynyt mutta onnellinen pieni Suomi-koululainen nukkui koko kotimatkan ajan. Ehkäpä piirun verran suomalaisempana ja ainakin yhtä mukavaa kokemusta rikkaampana. Hyvä, että tuli lähdettyä!